Kantasolurekisteri
Kantasolurekisterillä on kaksi päätehtävää. Ensinnäkin se pitää yllä terveiden vapaaehtoisten suomalaisten ja virolaisten luovuttajaehdokkaiden rekisteriä. Toisaalta se vastaa rekisteriluovuttajilta kerättävien kantasolusiirteiden toimitusketjusta, aina sopivan luovuttajan etsinnästä kantasolujen perille toimittamiseen asti. Rekisteri toimii tiiviissä yhteistyössä maailman kantasolurekisterien sekä niiden yhteistyöjärjestön kanssa (World Marrow Donor Association).

Kantasolusiirtojen tulokset ovat sitä paremmat, mitä nuorempi luovuttaja on. Siksi Kantasolurekisterin tulee jatkuvasti uudistua. Vuonna 2024 rekisteriin liittyi 3 770 uutta jäsentä. Rekisterin kokonaisjäsenmäärä oli vuoden lopussa 75 736. Rekisterin jäsenet ovat sitoutuneita auttamiseen ja ovat valmiina luovuttamaan kantasolujaan, kun heitä tarvitaan.
Kantasolurekisteri välitti vuoden aikana 160 siirrettä, mikä on suurin vuosittainen määrä Kantasolurekisterin toiminta-aikana. Rekisterimme luotettavuudesta ja toimintakyvystä kertoo se, että ulkomaille välitettävien siirteiden määrä on viime vuosina kasvanut voimakkaasti. Suomalaiset rekisterin jäsenet toimivat vuonna 2024 luovuttajina 66 kertaa.
Kantasolurekisterin välittämät siirteet
Kantasoluja kerätään luovuttajilta eri tavoilla. Solujen kerääminen luovuttajan verenkierrosta on tavoista selvästi yleisin.
2022 | 2023 | 2024 | |
---|---|---|---|
Luuydinsiirre | 14 | 16 | 17 |
Veren kantasolusiirre | 87 | 126 | 134 |
Istukkaverisiirre | 0 | 1 | 0 |
Lymfosyyttisiirre | 9 | 13 | 9 |
yhteensä | 110 | 156 | 160 |
Kantasolurekisteri on osa kansainvälistä verkostoa ja Veripalvelun omat kuriirit noutavat kantasolusiirteitä potilaille myös ulkomailta. Vuonna 2024 Veripalvelun kuriirit tekivät yhteensä 67 kuriirimatkaa.
Luovuttajan ja potilaan sijainti | 2022 | 2023 | 2024 |
---|---|---|---|
Suomalaiselta luovuttajalta potilaalle Suomessa | 22 | 36 | 23 |
Ulkomaalaiselta luovuttajalta potilaalle Suomessa | 57 | 70 | 70 |
Suomalaiselta luovuttajalta potilaalle ulkomailla | 22 | 34 | 43 |